|
|
|
| Etusivu | Tavoitteet | Historia | Omat koirat | Astutukset | Yhteystiedot | Linkit | Vieraskirja | |
Historia Ensimmäisen labradorinnoutajanartun Namusillan
Kamomillan "Millan" hankimme vuoden 1993 alussa metsästykseen noutavaksi
koiraksi sekä lenkkeilykaveriksi. Rotuvalinta osui nappiin heti ja niinpä
meille on vuosien saatossa tullut näitä ihania koiria lisää.
Milla osottautui kuuliaiseksi koiraksi ja Seppo
uskaltautui sen kanssa metsästyskokeisiin. Vuosien varrella monenlaisia
tuloksia tuli ja parhaaksi Millalle jäi NOME VOI 2.
Milla sairastui vakavasti ja jouduimme tekemään
vaikean päätöksen ja laitoimme Millan nukkumaan 10-vuotiaana.
Vuonna 1995 oli Minnan vuoro saada oma koira, Ethusan Ähäkutti "Kuttinen". Kuttinen on erittäin nopea koira ja aika persoonallinen muutenkin. Ja näitä hauskoja tapojaan se on jättänyt pennuilleenkin, olen sattunut kuulemaan. Kuttinen oli "ikuinen kakkonen" NOME kokeissa. Ohjaus oli se paha rasti, joka aina pudotti parhaalta sijoitukselta. Paras tulos kuitenkin on NOME AVO 1. Kuttinen viettää nyt ansaittuja eläkepäiviä ja nauttii edelleen lenkkeilystä ja villiintyy kovasti kun saa noutaa damin. Elsasin pentueita on ollut tähän mennessä 13. Pentuja niistä syntynyt yhteensä 88. Elsasin pennuista kaksi koiraa on saavuttanut valion arvot, FIN JVA Elsasin Parmesan "Osku" ja TVA Elsasin Coriandolo "Valo". NOME B:stä on tullut tuloksia myös ja noutajien taipumuskokeitakin on läpäisty. KoiraNetin Jalostustietojärjestelmästä pääset selailemaan kenneliimme syntyneitä pentueita |